Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että unihäiriösi saattavat osaltaan johtua sinulle sopimattomasta sängystä?
Mitä jos lakkaisit heräilemästä öisin ja kokeilisit säädeltävää ja hierovaa, juuri mittojesi mukaan valmistettua moottoroitua vuodetta?
Unikulman moottoroidut vuoteet valmistetaan käsityönä Suomessa kunkin nukkujan yksilöllisten tarpeiden mukaan. UnikLab-mittauksissa kartoitetaan ensin kehosi patjaan kohdistama paine, jonka perusteella vuoteen patja voidaan suunnitella jousen tarkkuudella mittojesi mukaan. Näin vuode tukee ja myötäilee kehoasi yön aikana.
Lisäksi moottoroituun vuoteeseen voidaan asentaa hierontatoiminto. Kukapa meistä ei haluaisi nukahtaa rentouttavaan hierontaan.
1. Helpotusta kuorsaukseen ja uniapneaan
Kuorsaaminen haittaa sekä kuorsaajaa itseään että muita samassa huoneessa nukkuvia. Kun kova ääni herättää toisen, hän tökkäisee kuorsaajan hereille, molemmat nukkuvat katkonaisesti, ja kurja yöllinen kehä jatkuu.
Kuorsaaminen voi johtua useastakin tekijästä, kuten ahtaista hengitystiehyistä, ylipainosta, tupakoinnista tai runsaasta alkoholinkäytöstä. Monesti ilmiön taustalla on kuitenkin sopimaton nukkumisasento. Kuorsaaminen on yleensä voimakkainta selinmakuuasennossa, koska silloin kieli pyrkii kurkkua kohden.
– Tutun nukkumisasennon muuttaminen voi silti olla hankalaa. Jos et osaa tai halua nukkua kyljelläsi, voit helpottaa kuorsaamisoireitasi korottamalla moottoroidun vuoteesi päätyä. Silloin hengitystiesi pysyvät paremmin auki ja kuorsaus vähenee. Yleensä jo 5–10 sentin korotus riittää. Sitä suuremmat korotukset huonontavat helposti nukkumisergonomiaasi, kertoo Unikulman fysioterapeutti Katariina Kemppainen.
Selinmakuuasennon välttäminen auttaa myös uniapneasta eli unenaikaisista hengityskatkoksista kärsiviä. Jos heräilet öisin tällaisten hengitysvaikeuksien vuoksi, kannattaa kokeilla moottoroidun vuoteen päätypään nostoa. Lisäksi tarvitset laadukkaan patjan, joka mahdollistaa kylkiasennossa nukkumisen.
2. Apua närästykseen, flunssaan ja allergioihin
kiusallisista oireista juuri öisin, kun vatsahapot nousevat ruokatorvea pitkin ylös. Moottoroidun vuoteen päätypäätä kohottamalla refluksioireita voidaan kuitenkin lieventää.
– Unikulmassa valmistetun vuoteen päätypäässä on kaksi erillistä liikkuvaa niveltä, joiden avulla voit kohottaa sitä portaattomasti. Toisinaan kuulee suositeltavan jopa 30 senttimetrin korotusta, mutta nukkuma-asennosta tulee silloin luonnoton, Kemppainen toteaa.
Moottoroitu vuode voi olla verraton apu myös talven flunssakauden keskellä tai keväisten allergiaoireiden ollessa pahimmillaan. Usein oireet kiihtyvät öiseen aikaan, jolloin pitäisi levätä, ja elimistö on muutenkin uupunut flunssasta tai sitkeästä allergiasta. Kemppaisen mukaan jo pienikin vuoteen päätypään korotus auttaa tukkoiseen nenään ja yskänkohtauksiin.
3. Tukea kipeälle selälle ja helpotusta levottomille jaloille
Kehon eri osiin kohdistuvat kolotukset häiritsevät pahimmillaan unta jatkuvasti. Jos kärsit esimerkiksi viheliäisistä selkävaivoista, kehoasi optimaalisesti tukeva moottorivuode patjoineen voi parantaa unenlaatuasi. UnikLab-mittauksen perusteella vuodekokonaisuus suunnitellaan tarkoin painosi, muotojesi ja kiputilojesi mukaan, ja näin siihen voidaan määritellä juuri sinun selällesi optimaalinen jousisto.
Keskushermostoperäisestä levottomat jalat -syndroomasta kärsivällä ihmisellä puolestaan on pakottava tarve liikutella jalkojaan, tai muuten ne kipeytyvät ja tuntuvat epämiellyttäviltä. Pahimmillaan vaiva ajaa ihmisen nousemaan sängystä lukuisia kertoja yön aikana. Vuoteen jalkopäätyä kohottamalla ja hierontamoottoreita hyödyntämällä saat rentoutettua jalkasi kunnolla ja lievennettyä epämukavia tuntemuksia.
– Pelkkä moottoroitu vuode ei kuitenkaan vielä riitä, muistuttaa Kemppainen. Moni niitä hankkiva ihminen unohtaa helposti, että myös patjan on oltava ergonominen ja tuettava kehoa oikeista kohdista. Moottori itsessään on siis lisäominaisuus, jolla helpotetaan asentojasi niin sikeitä vedellessäsi kuin lepäillessäsikin.
Unikulman patjojen kuoseissa voidaan myös huomioida ihmiset, joilla ilmenee yliherkkyyttä materiaalien suhteen. Esimerkiksi petauspatjojen päälliset on valmistettu antibakteerisesta Tec-kankaasta ja niihin on myös neulottu bakteereja loitolla pitävää hopealankaa. Lisäksi petauspatjojen päälliset kestävät pesua 60 asteessa, jossa bakteerit ja pölypunkit kuolevat.
4. Nopeammin unten maille
Moottoroitu vuode voi auttaa nukkumisen ohella myös nukahtamisessa. Kemppaisen mukaan moni Unikulman moottoroidun vuoteen hankkinut henkilö kokee vuoteen hierontamekanismin helpottaneen nukahtamistaan:
– Rauhoittuminen ja unen päästä kiinni saaminen on yleensä vaikeaa elimistön ollessa stressaantunut. Moottoroituun vuoteeseen saa myös fysiovibrastisen hierontaominaisuuden, joka rentouttaa sekä kehoa että mieltä. Nukkujan ei tarvitse huolehtia hieronnan sammuttamisesta, sillä se sammuu itsestään.
5. Mukavampia lepohetkiä
Vuode ei ole pelkästään nukkumista varten, vaan moni meistä lukee tai katselee mielellään televisiota sängyssä loikoillen – huomaamattaan huonossa asennossa. Moottoroidussa vuoteessa lepäillessäsi voit etsiä itsellesi parhaan mahdollisen asennon ja tehdä näin lepohetkistäsi entistä rentouttavampia. Myös väsyneet jalat on mukava nostaa ylös kohottamalla moottoroidun vuoteen jalkopäätyä.
– Lepoasentoon kannattaa kiinnittää kunnolla huomiota. Yksilöllisesti sinulle räätälöidyssä moottoroidussa vuoteessa voit säätää asennon sopivaksi nostamalla tai laskemalla jalkopäätä tai pään päätyä kehosi mittasuhteiden mukaan. Kun selkäsi on rento ja olkavartesi lepäävät patjaa vasten, et jännitä lihaksistoa ylävartaloasi kannatellessasi. Oikeanlaisella lepoasennolla vältyt ikäviltä kehon jännitystiloilta, neuvoo Kemppainen.