Lissu Hirvikallio-Setälä koki elämänsä säikähdyksen, kun myrsky kaatoi koivun, ja se tuli makuuhuoneen katosta sisään. Unikulman hyvin palvellut sänky jouduttiin uusimaan, mutta siitä tuli entistäkin ehompi Second Life Bed -konseptin ansiosta.
Huhtikuussa 2025 tuuli kyllä kovaa, mutta kukaan ei osannut aavistaa, että se olisi liikaa rinnetontilla kasvavalle koivulle. Tampereen Raholassa sijaitsevassa omakotitalossa Bastella Median toimitusjohtaja Lissu Hirvikallio-Setälä oli tyttärensä kanssa keittiössä, kun kuului korvia huumaava pamaus.
”Kuin pommi olisi pudonnut”, Lissu kertoo.
Vain hetkeä aikaisemmin hän oli tehnyt töitä makuuhuoneessa, jonka katosta juurineen kaatuva puu tuli sisään. Sängyn päälle putoili kaikkea sitä, mitä katon rakenteista löytyy. Sänky oli siten täysin pilalla.
Perhe oli ehtinyt asua talossa vasta viisi kuukautta, mutta onnettomuus pakotti heidät saman tien väliaikaisasuntoon. Viiden-kuuden viikon remontin jälkeen he pystyivät muuttamaan takaisin kotiin.
”Vaikka kukaan ei loukkaantunut, tapaus jätti sellaisen muistijäljen, että yhtäkkiset kovat pamaukset saavat edelleen aikaan vahvan reaktion”, Lissu sanoo.
Vain runko ja sälepohja jäivät ennalleen
Unikulman sänky oli palvellut Lissua ja hänen puolisoaan jo useamman vuoden. Nyt sängystä jäivät jäljelle vain runko ja sälepohjat, kaikki muu meni uusiksi.
Unikulman hiljattain lanseeraama Second Life Bed -konsepti sopi tilanteeseen paremmin kuin hyvin.
Runko ja sälepohjat olivat täysin kunnossa, sillä Unikulman sängyn kovat rakenteet ovat lähes ikuisia. Onnettomuudessa vaurioituneet joustinpatjat, pintapatjat ja verhoilu uusittiin. Ruskeansävyinen verhoilu muuttui roosaksi.
”Sänky olisi valmistunut aiemmin kuin pystyimme ottamaan sen vastaan, sillä koko talon välikatto jouduttiin remontoimaan. Sitten kun Unikulman kaverit tulivat paikalle, heillä meni vain muutama tunti asentaa uudet patjat ja verhoilut paikoilleen. Sänky on taas kuin uusi.”
Omaa sänkyä oli ikävä
Viisi-kuusi viikkoa vieraissa oloissa ja sängyissä oli hyvä muistutus siitä, mitä merkitsee nukkua itselle räätälöidyssä vuoteessa.
”Puolison selkään iski paha noidannuoli, kun olimme nukkuneet viikon muualla. Sellaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut, ja aloimme todella kaivata omaa sänkyä”, Lissu kertoo.
Kun Unikulman uusima sänky oli jälleen käytössä, Lissu itse huomasi hartiaseutunsa olevan täysin jumissa.
”Olin saanut selkäni ihan tilttiin vääränlaisella patjalla nukuttuani. Kun pääsin nukkumaan taas Unikulman patjalla, kesti hetken, kunnes minulle räätälöidyn patjan jousisto venytti selkäni oikeaan kuosiin. Sen jälkeen kivut ovat pysyneet poissa”, Lissu kertoo.
Perhe nauttii nyt täysillä luonnonläheisestä Raholasta ja koiralenkeistä lähellä sijaitsevassa Piikahaassa, jossa lampaat laiduntavat ja monimuotoinen niittykasvusto kukoistaa.
Second Life Bed -konseptilla vanha sänkysi uudistuu täysin – ja säästät ympäristöä ja rahaa! Lue lisää.


