Muusikko ja radiotoimittaja Olli Herman elää kiivasta keikkakautta – ja samaan aikaan pikkulasten isän elämää. Näistä syistä yöunet jäävät joskus lyhyiksi. Mutta nyt hän on keksinyt, miten unen laadun saa kohdalleen ja energiaprosentit korkeiksi.
Kesän aikana 30 keikkaa – se tarkoittaa, että Olli Herman kiipeää Popedan kanssa lavalle useita kertoja viikossa milloin missäkin päin Suomea. Sunnuntaisin hän toimittaa Radio Rockissa vakituista ohjelmaansa, ja tekee myös podcastia Ylelle. Ja kotona odottavat taapero ja leikki-ikäinen poika sekä Tytti-puoliso.
Hengästyttääkö?
”No välillä kertyy vähän univelkaa, kun ei millään ehdi nukkua tarpeeksi”, Olli Herman vastaa puhelimeen hyväntuulisena.
Hän on levoton nukkuja, jonka nukahtaminen kestää ja lisäksi yöuni katkeilee tämän tästä. Kotona sänky on ollut liian pehmeä, hotellisängyistä puhumattakaan.
”Hotelliöitä tulee tässä ammatissa paljon. Ja sängyt ovat useimmiten aivan liian pehmeitä. Olen joskus hilannut petauspatjan lattialle – jos on ollut siisti hotelli – ja nukkunut fysioterapeutin suosituksesta siinä. Eli aikamoista pyörimistä on ollut”, Olli Herman kertoo.
Uusi sänky muutti kaiken
Hiljattain Olli Herman osallistui Jaksa paremmin -tv-ohjelmaan, jossa Unikulman Vesa Tuominen otti hänen nukkumisolosuhteensa käsittelyyn. Vanha memory foam -patja sai lähteä, ja kotiin tuli uusi, Ollille ja Tytille räätälöity parisänky, jonka jokainen jousi on säädetty juuri heidän kehojensa tarpeisiin.
Uudessa sängyssä nukuttuaan Olli Herman on hämmästynyt.
”Sekä sänky että SteadyBody-lakanat tuntuvat ihan mielettömän hyviltä. Nukahdan paljon nopeammin kuin tavallisesti, se on ollut radikaalein muutos. Myös pyöriminen on vähentynyt selvästi”, Olli Herman sanoo,
Unen laadun muutos näkyy ja tuntuu.
”Vaikka kuopuksen yösyöttöjen vuoksi joutuu vielä heräilemään, nukahdan nopeasti uudestaan. Eräänä yönä uniaika jäi viiteen tuntiin, mutta urheilukelloni näytti aamulla silti energiatasoksi 90 %. Ennen en ole päässyt samaan näin lyhyillä unilla. Olo on aamulla tuntunut hyvin levänneeltä, varmaan siksi että kroppa on ollut nukkuessa hyvässä asennossa enkä ole heräillyt turhaan.”