Ellen Jokikunnas: ”Kunnon patja rauhoitti selkäkipuisen unet”

Ellen Jokikunnas: ”Kunnon patja rauhoitti selkäkipuisen unet”

Juontaja ja toimittaja Ellen Jokikunnas herää aamuvarhain, mutta on tarkka unistaan. Onneksi Ellen Jokikunnas on sekä aamu- että iltavirkku. Ellenin työtahti kuulostaa hengästyttävältä: Hän juontaa Helmiradion aamua, ja lisäksi hän tekee erilaisia tv-ohjelmia. Radion aamujuontajana työskentely tarkoittaa sitä, että herätykset ovat varhain. Se ei ole ollut juontajalle ongelma, sillä hän kokee olevansa sekä aamu- että iltavirkku.

Viisi tuntia unta ei riitä

Iltavirkkuuden ja oman jaksamisen takia Jokikunnas onkin tarkka unistaan.

- Olen aina herännyt aikaisin, mutta silti olen vähän iltapainotteinen, juontaja kertoo ja jatkaa:

- Kyllä sen huomaa, että viisi tuntia unta ei enää riitä. Olen ollut melko vähäuninen, mutta nykyään tarvitsen enemmän unta.

- Herään normiarjessa puoli viisi, eikä minulle ole viikonlopun jälkeen shokki palata arkirytmiini. Lomalla tulee kuitenkin aina valvottua, ja lomalla onnistun jopa nukkumaan muutamina aamuina pitkään.

Unta pitää vaalia

Ellenillä on kuitenkin käytössään paljon keinoja unensa vaalimiseksi.

- Olen opetellut rauhoittamaan itseni iltaisin. En käytä mitään laitteita ainakaan tuntia ennen nukkumaanmenoa. En räpläile puhelinta enkä edes katso televisiota. Se on sellaista pimentämistä ja rauhoittumista, luen kirjoja hämärässä, Jokikunnas kertoo.

Iltojen rauhoittaminen on tietoinen päätös. Ruutujen sininen valo häiritsee tutkitusti nukahtamista, sillä valo virkistää ja estää melatoniinin tuotantoa. Asiantuntijat suosittelevat välttämään sinistä valoa iltaisin.

- Toimin näin siksi, että olen ollut niin vähäuninen, mutta kroppani vaatii unta nykyään. Kyllä tämä vaatii työtä, Ellen Jokikunnas pohtii.

Sinisen valon välttämisen ja rauhoittumisen lisäksi hän suosii myös kevyttä liikuntaa.

- Alkuillan kävelylenkki tekee monesti hyvää, sellainen kevyt happihyppely, mutta ei liian lähellä nukkumaanmenoa, Ellen kertoo.

- Minulla on koira, joten iltalenkki on aika luonnollinen juttu.

Erikoislakanat lopettivat palelun

Unirytmistä huolehtimisen lisäksi Ellen Jokikunnas panostaa unenlaatuun sängyn ja vuodevaatteiden avulla.

- Meillä on ihan mahtava sänky, joka on tehty UnikLab mittauksen jälkeen. Sitten on myös Unikulman tyynyt ja peitot ja erikoislakanat.

Erikoislakanoilla Jokikunnas tarkoittaa Unikulman SteadyBody®-lakanoita. SteadyBody®-lakanamateriaali sisältää sähköä johtavaa hiilikuitua, joten ne tasoittavat kehon sähkökentät ja lämpötilaerot. Jokikunnas on vakuuttunut siitä, että teknologia toimii:

- Olen sellainen viluilija, että saatan nukkua monella peitolla, paksuilla vaatteilla ja jopa villasukat jalassa. Jotenkin tämä peitto ja lakanat pitävät lämmön. Peitto ei ole edes paksu, ja tuntui viileältä, mutta se riittää!, juontaja hehkuttaa.

"Ihan järkyttävä muutos!"

Unikulman UnikLab-mittauksessa nukkuja mitataan pintapainejärjestelmällä. Laitteisto mittaa kehon patjaan kohdistamaa pintapainetta, ja tuloksen perusteella patja rakennetaan jousirivi kerrallaan räätälöidysti.

- Ajattelin että siitä mittauksesta näkee sen, miten paino jakautuu kropalla, ja että mitä nukkuma-asentoni vaatii..., Ellen Jokikunnas pohtii. - Minulle tuli totaalisena yllätyksenä, että siitä näki jopa nuoruusiän urheiluvammat! Että kaikki ne jumit voi nähdä!

Patjan henkilökohtainen räätälöinti on tärkeää siksi, että jokaisen keho on yksilöllinen ja kaikilla on omat haasteensa.

- Minulla on pahoja selkävammoja, olen ollut parissa autokolarissa ja selkä on huonossa kunnossa aina. Olen tottunut kipuun, huonoon ryhtiin ja huonoon asentoon, enkä kitise ja tee siitä numeroa, mutta se näkyi siellä mittauksessa ja näytti tosi huolestuttavalta!, Jokikunnas muistelee.

Hän on huomannut, että uni on rauhallisempaa, kun uudella patjalla nukkuessa ei kipujen takia joudu koko ajan korjaamaan asentoa.

- Mun aviomiehellä on paha skolioosi, samanlainen selkäklenkka, en ole ikinä nähnyt häntä näin kauan hyvässä kunnossa selän kanssa. Enää hän ei ravaa koko ajan lääkärillä eikä tarvitse vahvoja kipulääkkeitä, Jokikunnas kertoo.

- On ihan järkyttävä muutos, miten paljon sängyllä voi parantaa terveyttä ja saada parempaa unta!