Blogi
Jaksa paremmin
Mika Kallio: ”On helpompi hypätä pyörän päälle, kun on nukkunut hyvin”
Ratamoottoripyöräilijä ja Red Bull KTM:n testikuljettaja Mika Kallio nukkuu kotonaan laadukkaasti, mutta matkapäivien uniolosuhteissa olisi petrattavaa.
Nukkumisvinkit ja -ohjeet
Kun hikiaalto herättää öisin – vaihdevuosien unihäiriöt luultua yleisempiä
Vaihdevuodet voivat alkaa yllättävän aikaisin ja kestää pitkään. Niin myös niihin liittyvät unihäiriöt, joista kärsii jopa joka toinen keski-ikäinen nainen.
Jaksa paremmin
Saara ja Meri Aalto täydentävät toisiaan jopa nukkuessaan
Laulaja Saara Aalto ja hänen puolisonsa sekä managerinsa Meri Aalto tunnetaan ”No Fear” -asenteestaan ja rohkeasta elämäntyylistään.
Jaksa paremmin
Toni Piispanen: ”Nyt on mukava lähteä uuteen harjoituskauteen!"
Pyörätuolikelaaja, tuore maailmanmestari ja kesällä kaksi uutta Suomen ennätystä kelannut Toni Piispanen suhtautuu myös nukkumiseen huippu-urheilijan pieteetillä.
Milloin on aika vaihtaa uuteen sänkyyn?
Vietät vuoteessa noin kolmanneksen elämästäsi ja yöunen tehtävä on palauttaa fyysisesti ja henkisesti edellisen päivän rasituksista. Jos alkaa tuntua, että palautumista ei tapahdu ja aina väsyttää...
Tyynyoppaat
Niska kipeä? Olkapäätä särkee? Hyvässä tyynyssä on nämä 3 ominaisuutta
Hyvällä tyynyllä on suuri merkitys viimeisteltäessä nukkuma-asentoa. Kun tyynyä valittaessa ottaa huomioon kolme asiaa, tulee kerralla hankittua juuri oikeanlainen tyyny ja yöunet paranevat välitt...
yleistä
Vantaalla valmistuu käsityönä sänkyjä: Sänkytehtaan räätälöidyt jouset
Unikulman tehtaalla Vantaan Petikossa valmistuu noin sata sänkyä päivässä. Suurin osa on tehty yksilöllisten mittojen mukaan. Runkopatjojen lisäksi valmistetaan esimerkiksi moottorisänkyjä ja myös ...
Jaksa paremmin
Marita Taavitsainen: ”Ihaninta on käydä nukkumaan!”
Suomalaisten kestosuosikki, laulaja Marita Taavitsainen, rakastaa nukkumista ja panostaa koko perheensä laadukkaisiin uniin.
Jaksa paremmin
Tinni Wikström: ”Uusi sänky on makkarin kruununjalokivi!”
Rakastettu radiojuontaja Tinni Wikström on vannoutunut nukkumisen ystävä.
Suomipopin iltapäivistä tutun radiojuontajan, Tinni Wikströmin, normaali arki on hektisestä media-alan työstä huolimatta yl...